perjantai 11. joulukuuta 2015

torstai 19. marraskuuta 2015

Videohaastattelu x 3

Ryhmämme sai vieraan Tampereen yliopistosta. Tässä kolme erilaista haastattelua.





Työryhmä: Konsta, Jallu, Mikke42 & Skidify





Työryhmä: Ihhan, Chimney & Redroom





Työryhmä: Bikki, Anima & Mauno

maanantai 16. marraskuuta 2015

Sergei The Man

Elipä kerran kaukaisessa maassa Sergei, mahtavan kultin johtaja. Hän oli vanha ja mieleltään epätasapainoinen. Hän oli kuullut syvällä metsässä, vuoren uumenissa sijaitsevasta nuoruuden lähteestä ja halusi palavasti päästä sen luokse. Ikuinen nuoruus ja valta mikä sen myötä tulisi, kiihotti Sergeitä valtavasti.

Eräänä iltana istuessaan seuraajiensa kanssa kapakassa, Sergei katseli alamaisiaan mietteliäänä. Hän tiedosti tulevansa vanhemmaksi ja pieni kateellisuuden pistos kaiversi hänen sydäntään. Sergei päätti sillä hetkellä, että hän tulisi löytämään lähteen ja vallan mikä sen myötä tulisi. Ainut ongelma oli vain, ettei hän halunnut, että muut saisivat kuulla tästä. Ainut vaihtoehto oli siis hiipiä matkalle sen jälkeen kun muut olisivat sammuneet pitkin kapakkaa.

Parin tunnin odottelun jälkeen viimeinenkin miehistä kaatui pöydän ylle ja kaatoi loput tuopistaan. Sergei nousi ylös ja suuntasi ovelle. Hän hiipi kylän rajalle ja pujahti metsän siimekseen. Hän ei ollut täysin varma missä vuori sijaitsee, mutta päättäväisesti hän kuitenkin lähti matkaan. Kuljettuaan pari tuntia hän löysi suuren aukion metsän keskeltä ja päätti jäädä hetkeksi lepäämään. Sergei oli unohtanut eväät matkasta, joten hän jäi vain istumaan aloilleen ja katselemaan ympärilleen. Suoraan ylhäältä paistoi kuun vieno valo ja äkkiä aukion poikki lensi tumma varjo. Sergei ponkaisi pystyyn ja pälyili taivaalle ja metsän siimekseen vuoron perään. Ei mennyt kauaa, kun metsästä asteli nuori nainen. Tämä hymyili nätisti Sergeille ja asteli päättäväisesti eteenpäin.
“Hei!”, nainen huikkasi iloisesti Sergeille ja jäi vähän matkan päähän hänestä. Sergei katseli naista hetken ja päätti ettei nyt ollut aikaa huvituksiin. Hänen oli löydettävä lähde.
“Mitä teet täällä yksin?”, nainen kysyi kummissaan. Hän tiesi ettei lähettyvillä ollut kuin yksi kylä ja sekin oli suht kaukana tästä aukiosta.
“Mitä se sinulle kuuluu?”, Sergei sähisi. Hänellä ei ollut aikaa jutella lentelevien naisten kanssa.
Nainen oli hieman hämmentynyt miehen vastaanotosta, eikä osannut sanoa mitään.
“Etsin nuoruuden lähdettä jos sinun on pakko saada tietää”, tokaisi Sergei vilkuillen vihaisesti naista. Nainen empi hetken ja oli ensin sanomassa jotain, mutta sulki lopulta suunsa.
“Tiedän missä se on. Lähdet kohti pohjoista ja puolen päivän matkan jälkeen edessäsi häämöttää suuri vuori. Vuoren juuressa on luola jonka kautta lähteelle pääsee”, nainen lopulta kertoi. Sergei yllättyi naisen avuliaisuudesta ja pisti ohjeet heti mieleensä. Ilman kiitoksia tai jäähyväisiä Sergei lähti pohjoista kohti. Hänen olisi oltava nopea, ettei hänen alamaistensa meno ehtisi lähteä käsistä hänen poissa ollessaan.

Nainen jäi katselemaan Sergein menoa ja pudisti vienosti päätään. Hän tiesi mikä miehellä oli vastassaan perillä, mutta tuon törkeän käytöksen takia hän oli ansainnut sen. Nainen hyppäsi luudalleen ja lähti itsekkin kohti vuorta.

Sergei päätti juosta välillä ja kävellä välillä. Matkan tulisi mennä nopeammin näin ja päästyään lähteelle, hän saisi kaikki nuoruuden voimansa taas takaisin. Sergei uskoi pystyvänsä juoksemaan takaisin päin koko matkan, jolloin hän pääsisi taas kylään suunnittelemaan ryöstöretkiä.

Vihdoin Sergei näki vuoren edessään ja kaukana häämöttävän luolan. Hän lähti juoksuun ja jo puolen tunnin päästä hän seisoi luolan edessä. Päättäväisesti hän lähti astelemaan luolaan, kunnes matala murina pysäytti hänen matkansa. Ääni tuntui kuuluvan joka puolelta ja voimistuvan joka sekunnilla. Sergei vilkuili ympärilleen ja mietti mistä ihmeestä ääni oli lähtöisin. Pian hän erotti jonkin liikkuvan luolassa. Jokin iso otus kulki luolan suuta kohti ja tuntui kasvavan koko ajan. Viimein otus astui ulos luolasta ja Sergei haukkoi henkeään. Hänen edessään seisoi hevosen kokoinen valkoinen susi. Suden ruumis oli täynnä arpia ja tämän avoimesta suusta valui kuolaa. Sergei päätteli ettei hän päässyt kiertämään millään sutta, joka oli hänen edessään.


“Aivan oikein”, kuului matala ääni Sergein pään sisällä. Mies hämmentyi ja vilkuili ympärilleen. Ketään ei näkynyt missään. Ei ketään muuta kun tämä valtava susi. Puhuiko se?
“Oikein taas. Jopas, jopas. Tämähän on fiksu yksilö”, ääni sanoi taas. Sergeitä alkoi jo ärsyttää tuo ylikasvanut sylikoira ja hän mietti kuumeisesti miten pystyisi pujahtamaan suden ohitse.
“Minun työni on pitää sinun kaltaisesi ulkona luolasta. Ei ole mitään keinoa ohittaa minua. Jos haluat luolaan, on sinun mentävä minun lävitseni.”, ääni sanoi ja samalla susi kumartui taisteluasentoon. Sen niskakarvat olivat pystyssä ja se oli valmistautunut hyökkäämään. Sergei muisti veitsen taskussaan ja veti sen esiin. Hän pääsisi lähteelle vaikka mikä olisi.

Niinpä Sergei hyökkäsi sutta kohti valmiina iskemään sitä sen rumaan naamaan. Susi oli kuitenkin yllättävän nopea ja sulavalla loikalla se hyppäsi Sergein yli ja tarrasi miehen paidan selkämyksestä kiinni. Sergei reagoi nopeasti ja kääntyi ympäri iskien puukon suden naamaa kohti. Se repäisi suden päälaelle pitkän viillon, mutta ilmeisesti suden kallo oli liian paksu läpäistäväksi. Susi päästi Sergeistä irti lennättäen miehen kauemmas luolasta.

“Etkö pysty parempaan pikkumies?”, susi ilkkui ja valmistautui taas hyökkäämään. Sergei oli raivoissaan tuolle sylikoiralle joka kehtäsi ilkkua hänelle. Hän nousi nopeasti ylös ja oli lähtemässä sutta kohti, mutta susi ehti hänen luokseen ensin. Tämä porasi terävät hampaansa Sergein olkapäähän ja nosti miehen ilmaan. Mies huomasi olevansa ansassa ja heilutti vielä viimeisen kerran veitseään. Susi ei ehtinyt reagoida Sergein nopeaan huitaisuun ja kova ulahdus pääsi tämän hampaiden välistä. Susi painoi samantien hampaansa yhteen ja seuraavaksi huuto karkasi Sergein huulilta. Mies tippui maahan samalla kun hänen koko vasen kätensä jäi suden hampaiden väliin. Susi sylkäisi käden hampaistaan ja kaatui hieman kumaraan, tuijottaen Sergeitä raivoissaan.

“Miten kehtaat?” Se sihahti hampaidensa välistä. Sergei huomasi tummanpunaisen noron valuvan suden kaulasta sen rintakehää pitkin maahan. Hän oli onnistunut survaisemaan puukon suden kaulaan. Samalla hän oli myös menettänyt oman kätensä ja verta valui solkenaan hänen olkapäästään. Susi keräsi vielä voimansa ja loikkasi Sergein kaulaa kohti ja samalla, kun tämä sai hampaansa Sergein kaulalle, tunsi susi vielä voimakkaampaa kipua kaulallaan, kun uusi veitsenisku iski ja repi kaulavaltimon auki. Sergei ehti tuntea iskunsa osuneen oikeaan paikkaan, mutta samalla hampaat vetivät hänenkin kaulansa auki.

Auringon alkaessa nousta, istui yksinäinen nainen kalliolla ja katseli alas taistelukentälle. Susi ja mies makasivat elottomana yhtenä kasana suuressa verilammikossa. Noita pudisti hieman päätään ja hyppäsi jälleen luudalleen. Hänen olisi alettava kouluttaa Nialean sudenpentuja uusiksi vartijoiksi luolan suulle.


Innah & Redroom

Kaunotar ja Spurgu

Olipa kerran nuori tyttö nimeltä Seleste Rose, joka asuu isänsä kanssa palatsissa. Selesten isä ei välittänyt hänestä ollenkaan ja Selestellä oli salaisuus, jota hän ei ole kertonut kenellekkään: Hänet oli kirottu ja hän muuttui joka ikinen yö kello 12 viemärirotaksi.

Öisin Seleste oleskeli vanhan Igorin kanssa. Igor oli kaduilla asuva yksinäinen kerjäläinen, joka oli sokea ja jalkapuoli. Igor ruokki ja hoiti Selesteä joka yö. Paikalle saapui ärsyyntynyt kääpiö nimeltä Kopa, joka potkaisi Igoria kylkeen joka ikinen yö. Rottana Seleste yritti auttaa Igoria puremalla ja raapimalla Kopaa, mutta kääpiö ei ollut moksiskaan asiasta. Lopulta Igor monen monen yön jälkeen pisti Kopalle vastaan ja he rupesivat tappelemaan oikein kunnolla Seleste mukaan lukien. Tappelu oli pitkä ja verinen. Seleste joutui kuitenkin lähtemään ennen kuin aurinko nousi näkyviin, koska hänen täytyi palata isänsä luokse palatsiin ettei kukaan saisi tietää, että hänet oli kirottu.

Aamun koittaessa Seleste oli muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Hän nousi sängystään ja etsi isänsä käsiinsä. Isä oli ruokasalissa syömässä aamupalaa. Tänä aamuna Seleste oli päättänyt kertoa isälleen kirouksesta, mutta hän ei osannut odottaa isänsä reaktiota. Selesten isä juoksi Selesten luokse, halasi tätä ja lupasi auttaa. Seleste ei halunnut isänsä apua ja hän lähti juoksemaan pois palatsista Igorin luokse.

Igor oli tapansa mukaan istumassa kadun kulmalla. Hän havaitsi Selesten saapuvan paikalle. Seleste hyppäsi Igorin syliin ja halasi häntä. “Mikä hätänä?” kysyi Igor ihmetellen Selesten käytöstä. “Isä haluaa purkaa kiroukseni” Aloitti Seleste hätääntyneenä, “Mutta en tahdo että kirous katoaa, muuten en voi olla kanssasi”. “Voi pikkuinen rottaystäväiseni” sanoi Igor lohduttavalla äänensävyllä, “Et sinä tarvitse kirousta ollaksesi kanssani.”

Kopa oli lähistöllä vihaamassa kaikkea, tyypilliseen tapaansa, ja kuuli Igorin mölinän. Igorin mölinä ärsytti häntä, joten hän päätti mennä potkaisemaan tätä. Kun hän saapui paikalle, hän näki naisen joka oli pukeutunut keltaisiin palatsivaatteisiin. “Voi kamala, tuho tulee”, Kopa huusi peloissaan. Igor tunsi maan tärisevän kääpiön jalkojen tahtiin. “Piiloudu”, hän sanoi Selestelle, joka huomasi pienikokoisen, mutta pelottavan hahmon lähestyvän. “Juokse takaisin isäsi luokse turvaan”.

Selesten lähtiessä pakoon, Kopa tarttui kiinni Igorin kädestä ja kiskoi tämän ylös. “Hyvä ystäväni, miksi olet vihainen?” Kysyi Igor.
“Keltaista” Vastasi Kopa. “Liikaa keltaista”. “No mutta eihän minulla ole keltaista, vaatteeni ovat mudasta ruskeat”. “Tässä oli joku keltainen paholainen!” Kopa huusi hätääntyneenä. “Ei se ollut paholainen, se oli minun rottani”. Seleste oli puolessa välissä matkaa palatsille, mutta kääntyikin takaisin taistellakseen rakkaansa rinnalla.

Kun Seleste saapui paikalle, hän näki Kopan pitelevän Igoria maassa, kivi kädessään. Seleste nappasi miekan ohikulkevalta sotilaalta, ja lähti rynnäkköön kohti kääpiötä. Lähestyessään hän kuuli Kopan huutavan “Tämä on pyhä kiveni, älä mollaa uskontoani!”
“Mutta enhän minä sanonut mitään kivestä tai uskonnostasi. Kehuin vain kuinka punainen kivesi on”.
Seleste nosti miekan päänsä tasolle, valmiina katkaisemaan kääpiön kaulan. “Päästä irti ystävästäni, senkin alamittainen kaljurotta!”
Kopa käänsi päänsä huudon suuntaan, ja näki keltaisen hahmon lähestyvän. “Keltaista…” hän huokaisi vapisten, ja päästi irti Igorista. “Kuole keltainen saasta, LENNÄ PYHÄ KIVI, LENNÄ!” Kopa huusi, ja heitti pyhän harmaan kiven päin Selesteä.
Kivi osui Selesteä käteen, jonka johdosta Selesten ote herpaantui miekasta. Silti hän jatkoi juoksuaan kohti Kopaa. “Luuletko kiven voivan pysäyttää minut?” Seleste huusi, “Olen sentään viemärirotta!” Seleste löi kohti kääpiötä, mutta horjahti ja kaatui maahan. “Keltainen paholainen, kuole!” Kopa karjaisi. Tässä välissä Igor nousi ylös, ja löi kävelykepillään Kopaa päähän. “Katoa kividemoni, pois ystävästäni!”
Kopa kääntyi Igoria kohti, tällä kertaa lempeämpi ilme kasvoillaan. “Igor, oletko se sinä? Mitä sinä täällä teet? Ja missä me olemme?” Kääpiö ihmetteli. “Sinä olit paholaisen riivaama”.

Seleste nousi ylös, tarttui puunkappaleeseen ja löi sillä Kopaa takaraivoon. Kopa kääntyi ihmetellen Selesteä päin. “Miksi sinä noin teit?” Kopa kysyi. “Sinä satutit Igoria! En voi sallia sitä!” Seleste huusi naama punaisena.
Kopan kasvoille tuli hämmennyksen ja kauhun sekainen katse.
“Punaista… Ei punaista”.

Teh end.


Chimney, Jennaa & Anima

VELHOSTAJA JA KALA


OLIPA KERRAN VELHO JA KALASTAJA, JOTKA EIVÄT OLLEET TEKEMISISSÄ TOISTENSA KANSSA. AINAKAAN ENNEN TÄTÄ HETKEÄ. HE ELIVÄT SAMASSA KUNINGASKUNNASSA SAMAN AURINGON ALLA. EIVÄT HE TOISIAAN TUNTENEET. MUTTA VASTOIN KAIKKIA TODENNÄKÖISYYKSIÄ HE TAPASIVAT KUIN KOHTALON OIKUSTA, KUN KALASTAJA PELASTI VELHON HUKKUMASTA. VELHO JÄI TEOSTA KIITOKSEN VELKAAN JA LUPASI AUTTAA KALASTAJAA, KUN HÄN SITÄ ENITEN TARVITSISI. KALASTAJA EI YMMÄRTÄNYT KUINKA VELHO TIETÄISI MILLOIN HÄN APUA TARVITSISI, EIKÄ USKONUT ETTÄ VELHO EDES MITÄÄN TEKISI HÄNEN AVUKSEEN KUN SEN AIKA TULISI. HÄN EI TÄSTÄ KUITENKAAN VAIVAANTUNUT, VAAN OLI KIITOLLINEN SIITÄ, ETTÄ VELHO EI HUKKUNUT.

TULEVALLA VIIKOLLA KALASTAJAN VENE AJOI KARILLE JA KAS KUMMAA VELHOHAN SE ISTUI KARILLA JA ODOTTI. KALASTAJA HUUSI JA HUUSI HÄNELLE ETTÄ AUTTAISI, MUTTA VELHO VAIN HYMÄHTI JA SANOI ETTÄ "HYVINHÄN SINULLA VIELÄ MENEE HYVIN, ET SINÄ APUA TARVITSE”. VUOROVESI PELASTI KALASTAJAN.

SEURAAVALLA VIIKOLLA KALASTAJAN KAIKKI VÄLINEET HUUHTOUTUIVAT MEREEN JA EIKÖS VELHO OLLUT KUMIVENEELLÄ PAIKALLA. "AUTA MINUA VELHO HYVÄ", KALASTAJA PARKAISI. "EEN MINÄ SINUA AUTA,ETHÄN SINÄ MINUN APUANI TARVITSE", TOKAISI VELHO.

KUUKAUDET KULUIVAT JA KALASTAJAN VASTOINKÄYMISET VAIN PAHENIVAT JA PAHENIVAT. JA KAS VAIN VELHOKIN OLI AINA TAPAHTUMAPAIKALLA EIKÄ SEN ENEMPÄÄ AUTTANUT KUIN ENNENKÄÄN. KUITENKIN KERRAN KALASTAJA KOHTASI VALTAVAN MERIKÄÄRMEEN, JOKA HOTKAISI MIEHEN VENEINEEN PÄIVINEEN, EHKÄ HIEMAN MOBY DICKMÄISELLÄ TAVALLA. KUKAAN EI VARMAAN ENÄÄ TÄSSÄ VAIHEESSA YLLÄTTYNYT, VARSINKAAN KALASTAJA, ETTÄ VELHO OLI JO VALMIIKSI MERIKÄÄRMEEN KITUSIINSA HOTKAISEMANA. JA KERRANKIN, KUN KALASTAJA VAIN KOHTALOAAN SURKUTTELI, EIKÄ APUA PYYTÄNYT, VELHO LUPASI AUTTAA. VELHO ALKOI HUUTAA ILMALLE LOITSUJA JA PUF, KALASTAJA ILMESTYI KUIN TYHJÄSTÄ LAIVOINEEN KESKELLE AAVIKKOA.

EIKÄ KUKAAN ELÄNYT ELÄMÄÄNSÄ ONNELLISENA TAI LOPPUUN ASTI.

PYRYPRKL & MAUNO

Luukas & Lauren

3-vuotias poika nimeltä Luukas ja 17-vuotiaan tyttö nimeltä Lauren ovat viettäneet lapsuutensa samassa kylässä. Pojan isä Frank on ottanut Laurenin huostaansa 6 vuotta sitten tytön vanhempien kuoltua ja siten tuntee Luukaksen. Lauren alkaa pelätä, että kasvattajansa, eli Frank ei aio huolia häntä enää, kun hän täyttää 18, joten Lauren on alkanut suunnitella poismuuttoa jonka vuoksi on alkanut keräämään rahaa ja arvoesineitä uutta asuntoa varten.

Luukaksen lapsuus alkoi hyvin, kunnes tämä Lauren on alkanut toimia ajattelemattomasti. Luukas on aina tykännyt seikkailla, useasti mennyt Laurenin mukaan, mutta heidän iltansa ei ole aina päättynyt hyvin. Lauren ehdotti poismuuttamista ja Luukas lupasi harkita asiaa.

Tuli ilta, jolloin Luukas meni kotiin ja kävi pitkäkseen miettien Laurenin ideaa. Alkoi olla myöhä, eikä Lauren ollut vielä tullut kotiin. Sen sijaan Luukas kuuli oven avauksen ja tömistelyä. Luukas hieman säikähtyneenä meni katsomaan tilannetta. “Hei, poika”, isä tervehti hieman eri tavalla kuin yleensä. Luukas ei vastannut isälleen, vaan tuijotti häntä ihmetellen. “Miten hän sai itsensä tuohon kuntoon?” ajatteli Luukas mielessään.

“Mitä?” Frank avasi suunsa. Frank ei jäänyt odottamaan vastausta vaan jatkoi matkaansa keittiöön mumisten. Luukas seurasi tätä katseellaan hetken, kunnes keräsi rohkeutensa kävellä perässä. Molemmat istuutuivat ja Frank alkoi selaamaan sanomalehteä.

“Onko nälkä?” Frank kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen pojaltaan nälissään. “Vähän”, Luukas vastasi epävarmana. “No tehkääs mullekin samalla kun teette ruokaa”, Frank käski samalla, kun oli lukemassa sanomalehteä. “Lauren ei ole taaskaan paikalla”, Luukas paljasti. Frank löi nyrkillä pöytään ja käski poikaa hakemaan Laurenin ääntä korottaen. Luukas meni hiljaiseksi ja tuijottaa vieläkin isäänsä hieman pelokkaasti. “En tiedä missä hän on”, poika tunnusti. Frank siirsi katseensa poikaan ja alkoi katsoa tätä vihaisesti. Luukas ajatteli taas Laurenin ideaa. “Minä menen”, Luukas sanoi, lähti huoneeseensa pakkaamaan tavaransa ja lähti etsimään Laurenia. Poika löysi hänet paikasta, jossa he yleensä viettivät aikaa. He halasivat toisiaan ja päättivät lähteä yhdessä, eivätkä koskaan palanneet takaisin.

Skidify & Bikki

Normaali yö Tagulmetsässä

Peikko dalsii metsässä, miettien tulevaisuutta. Vaikka pitäisi elää hetkessä, hän miettii silti liikaa tulevaisuutta. Legenda kertoo että vuoden kolmannella täysikuulla on mahdollista vaihtaa Tagulin kohtaloa. Kohtalon muuttaminen vaatii huilun. Huilu, jossa on ihmeellistä, selittämätöntä ja mahtavaa voimaa, on veistetty seitsemästä eri puusta ja maalattu chupacabran verellä.


Peikko kävelee pimeässä metsässä kohti puoli kuun valaisemaa aukeamaa, josta lähtee vihreä sammaltie kohti tuhannen tonnin vuorta. Matkalla on kaatumisia, ylösnousemuksia ja piiskavia kokemuksia, mutta raskaan matkan jälkeen Peikko saavuttaa vuoren huipun. Näköala on ylhäällä päätä huimaava, ja hän näkee monia hehkuvia valoja, jotka tulee ihmisten rakentamista palatseista. Peikko tietää, että ihmiset tulevat tuhoamaan oman rotunsa omalla tyhmyydellään, mutta pelkää koko Tagulmetsän kohtaloa siinä samalla.

Kuu saavuttaa täyden muotonsa. Peikko valmistautuu seremoniaan. Hän on kerännyt seitsemää eri puuta ja säilyttänyt chupacabran verta muutamia viikkoja. Tätä yötä Peikko on odottanut siitä asti kun hän löysi esi-isänsä vanhan testamentin. Hän muistaa vielä sen unen, jossa hän kuuli kellarista outoja ääniä. Peikko oli juossut nopeasti kellariin, avannut oven ja nähnyt hyytävän käytävän. Sama uni oli toistunut jo kolmatta päivää putkeen, kunnes hän alkoi miettiä unen tarkoitusta. Peikko päätti testata unen tarkoitusta ja lähti dallaamaan kellaria kohti. Kellarin oven takana oli sama hyytävä käytävä kuin unessa, mutta käytävän päässä oli jotain mystistä. Hän näki paksun kirjan joka kimalteli kuun valossa. Mitä lähemmäs peikko kirjaa käveli, sitä enemmän kirja alkoi tuntua hänen kehossaan. Hän käveli kirjan viereen otti sen käteen ja tunnusteli kirjan kantta. Yhtäkkiä tuli kova tuulen puuskaisu kellarin pienestä raosta, mikä tiputti kirjan peikon kädestä maahan. Peikko nosti kirjan takaisin käteensä kunnes huomasi oudon aukeaman avautuneen kirjassa. Aukeamalla oli ohje seremoniaan, jossa sielut kohtaavat puisessa huilussa. Hän alkoi jo heti tämän luettuaan kerätä tarvikkeita seremoniaan.


Peikko on vuoren huipulla, jossa on todella vanha alttari. Hän alkaa veistämään huilua todella nopealla tahdilla, tuntien että jotkut suuret voimat häntä tuijottavat ja auttavat. Hän saavuttaa viimeistä vaihetta huilun valmistamisessa, eli verellä maalaamista, ja hän näkee puiden ohi lipuvan varjon. Peikko ei tästä välitä vaan jatkaa työtään ja saa sen valmiiksi ennätysajassa.

Huilu on valmis ja peikko alkaa soittaa sitä. Seremonia on käynnistynyt. Yhtäkkiä peikko huomaakin että huilusta ei kuulukaan ääntä. Hän ihmettelee muutaman minuutin tätä juttua, kunnes alkaa jo toivo hiipua koko seremoniaa kohtaan. Sama varjo, joka aikasemmin oli näkynyt puiden takaa, lipuu kohti peikkoa. Peikon pulssi alkaa nousta ja pieni kuumotus alkaa vallata hänen mieltään. Varjo jää istumaan peikon eteen, ja sen katse on kohdistunut suoraan huilua kohti.

Varjo kysyy peikolta: “Tarviitko apua”. Peikko ojentaa huilun varjolle. Varjo paljastaa olevansa vain peikon luomaa harhaa, joka on tullut hänen alitajunnastaan auttamaan. Varjo alkaa soittamaan huilua, ja lumoava musiikki valtaa hiljaisen vuoren huipun. Musiikki on niin lumoavaa että puut alkavat tanssia ja pilvet laskeutuu vuoren huipulle ottamaan peikon mukaansa. Peikko nousee pilvien mukana entistä korkeammalle, ja varjon soittama musiikki alkaa pikku hiljaa hiipumaan. Peikko alkaa tuntemaan valtavan sielun rauhan ja näkee valoa edessäpäin. Hän on saavuttanut nirvanan!

Ja niin kirja sulkeutui. “Tarinan loppu” sanoi Santtu-setä. Lapset miettivät ihmeissään tarinaa ja kömpivät sänkyyn nukkumaan.
Santtu-setä kertoi että vieläkin täysikuun aikaan voi kuulla huilun soittoa kaukaiselta vuorelta. Lapset peitellään ja he nukahtavat mieli täynnä kysymyksiä peikolle.

Santtu setä menee vielä juomaan ilta teen takan ääreen. Hän siemailee rauhassa teetään ja katsoo hymyillen takan vieressä olevaa punaisilla merkeillä koristeltua huilua.

Jallu & Konsta

Metsän noita

Kauan sitten eleli yksinäinen noita keskellä metsää, jolla ei ollut ystäviä lähellään eikä tekemistäkään liiaksi.

Hän oli aikoinaan ollut piirien suosituin ja pelätyin ja tämän vuoksi myös hänestä tehtiin noitien johtaja. Noidalla oli ominaisuuksia, joita muut eivät osanneet käyttää joko hyödykseen tai auttaakseen.

Yhtenä iltana noidille valkeni, että heidän pomonsa ei ollut enään entisessä loistossaan ja häntä painostettiin lähtemään johtajan paikalta ja luovuttamaan se nuorimmilleen. Tähän ei noita suostunut vaan kamppaili vastaan ja halusi pitää valtaansa loppuun asti. Kokouksia pidettiin ja huhut kiersivät. Noitaa oltiin syrjäyttämässä pois istuimelta ja hänet todennäköisesti (huhujen mukaan) hylättäisiin koko yhteisöstä.

Muutama viikko vieri eteenpäin ja noita halusi, että johtajan paikasta pidettäisiin äänestys, vaikka noita tiesi, että se ei välttämättä auttaisi mitään. Lopulta äänivyöry meni odotetusti ja noidan harmiksi nuoremmalleen ja hän joutui jäämään sivuun.


Noita oli täysin varma, että hänet karkotettaisiin välittömästi noitien keskuudesta, mutta hän sai jäädä aloittavien noitien vuoksi, koska he kyselivät niksejä ja ohjeita tulevaisuuttaan varten. Eräänä päivänä tämäkin loppui ja kun noidalle ei enään keksitty miten hän hyödyttäisi yhteisöä, hän muutti kauas pois.

Noidalla oli kuitenkin vielä sen verran ässiä hihassa, että hän sai nopeasti luotuaan itselle mukavan asuinpaikan ja talon keskeltä metsää. Hänelle riitti sanojensa mukaan nyt rauha ja yksinäisyys, mutta asiat eivät kuitenkaan lopuksi ihan näin olleet. Muutaman kuukauden yksin asuttuaan hän aneli päästä takaisin yhteisöön, mutta hänet torjuttiin kerta toisensa jälkeen. Usko alkoi horjua. Aikaa kului ja vuodet vieri omassa talossa ja ajatellessa vanhoja hyviä aikoja. Lopulta myös hänen vanha kaverinsa oli myös karkotettu yhteisöstä ja he päättivätkin asua tästä lähin yhdessä.

Elämänsä loppuun asti he eivät tarvinneet muita elämäänsä ja näin loppui noidan tarina.

-Mikke42

perjantai 2. lokakuuta 2015

Ajatuksia työttömyydestä

Nämä tekstipätkät syntyivät lehtijuttua varten.



Työttömyys ei ole hyvä asia tässä yhteiskunnassa. Tosin on siinä hyviäkin puolia, esim. on aikaa tehdä harrastuksiaan yms. Mutta perus tuilla ei hirveästi säästetä. Rahat riittää ehkä nipin napin ruokaan, kaikki hauskanpito yms. mihin tarvitsee rahaa, jää kokonaan pois.
Kyllä itse olisin mieluusti työtön jos työ ei ole sellaista mistä pitää. Turha itseään on kuluttaa tekemällä jotain mikä ei vaan nappaa. Kerran tällä muistilla eletään joten tee elämästäsi mieluinen.

- Jallu


Seuraavan viiden vuoden tähtäimellä näkisin itseni, tai toivoisin näkeväni itseni, jo hyvin tai ihan okoosti toimeentulevana, työssä käyvänä, ehkä opiskeluja tekevänä tai päättävänä aikuisena. Minulla olisin pieni säästötili ja ajokortti sekä auto, vaikka joku ruostunut purkki renkailla, kunhan vain olisi.

- Vivia


Työttömyys on joskus hieman puuduttavaa välillä, mutta silloin tällöin on myös mukavaa kun saa vain lorvia kotona tekemättä mitään.

- Tepi


Työttömyys on hyvin turhauttavaa. Haluaisi tehdä jotain, mutta töitä ei vain saa, vaikka kuinka hakisi. Useimmille työttömille työttömyys ei ole vain hauskaa lomaa, jolloin saa tehdä mitä haluaa, vaan stressaavaa. Tarvitsisi rahaa ja päiviksi jotain tekemistä, joten paineet kasvavat. Pitkään jatkunut työttömyys hankaloittaa kotoa lähtemistä, jolloin työnhakukaan ei enää innosta.

- Innah


Minua kannustaa eteenpäin se, että ajatus täysin tyhjän päälle jäämisestä on jotenkin vastenmielinen enkä toivo sellaista itselleni. Vaikka se olisi hetkellisesti mukavaa, ei sitä pidemmänpäälle jaksa. Siitä huolimatta että olen hieman laiska, olen kuitenkin innokas oppimaan uutta ja jos löydän itselleni sopivan alan, tahdon tietää siitä kaiken ja oppia hyväksi siinä mitä teen. Olen myös valmis kokeilemaan useita eri aloja ja asioita löytääkseni juuri sen suunnan joka sopii minulle.

- Nane


Työttömänä on helppoa olla koska jää aikaa eikä tarvitse tehdä mitään. Pidemmän päälle se alkaa hajottaa päätä jos on tekemättä mitään eikä ole rytmiä mihinkään.

- Krisses


Miltä työttömyys tuntuu? Työttömyys on pahimmillaan kokoaikainen tekemättömyyden tila joka passivoi. Päivät tuntuvat pitkiltä ja merkityksettömiltä, yleishyödyllistä tekemistä kun ei ole. Pitkäaikaistyöttömyys voi pahimmillaan johtaa haluttomuuteen tehdä enää minkäänlaista työtä ja ns. ”tukiloukkuun”. Miksi tehdä työtä kun pärjään ihan hyvin työttömyysturvallakin?

- Pyryprkl


Haluan opiskelemaan tiettyyn kouluun ja tähtään sinne. Tällä hetkellä haluan vain selvitä tästä talvesta ja keväästä. Lisäksi haluaisin jatkaa harrastustani mahdollisimman pitkään, koska pidän siitä paljon.

- Mikke42


Työttömyys on kesällä melkein jopa mukavaa. On aikaa olla ulkona auringossa. Talvella työttömyys on erittäin tylsää. Silloin iskee tekemisen puute.

- Chimney


Minä näen itseni viiden vuoden päästä kunnollisissa töissä parisuhteessa ehkä minulla on jo lapsi silloin (siitä en ole aivan varma). Olen silloin menestynyt ja itsenäinen nainen.

- Jennaa


Työttömyys voi tuntua huonolta asialta mutta se ei aina pidä paikkaansa. Minun mielestä se on aikaa jota otat itsellesi jotta voit miettiä tarkkaan mitä haluat tehdä tulevaisuudessa, oppia uusia asioita, käydä läpi kaikki mahdollisuudet ja suunnitella elämääsi uudelleen jos niin koet tarpeellista.

- Konsta


Menestyminen. Se motivoi jatkamaan eteenpäin, ja työntulos, kun tietää että saa palkkaa niin se motivoi etsimään töitä.

- Bodari


Työttömyys on turhauttavaa. Työtöntä saatetaan syyttää laiskuudesta, vaikka fakta on, että avoimia työpaikkoja on huomattavasti vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita. Myös epäreiluilta tuntuvat valintakriteerit aiheuttavat epävarmuutta; ilman työkokemusta ei pääse töihin ja kaikki työllistyneet ystäväni ovat saaneet paikkansa sukulaisen tai kaverin kautta.

- Bikki

torstai 24. syyskuuta 2015

Kohti elokuvaa

Tällä viikolla harjoittelimme palautteen antamista ja prosessikirjoittamista. Lopputuloksena syntyi elokuvakäsikirjoituksien ensimmäiset versiot. Kannattaa lukea!



Kello on kahdeksan aamulla. Herätyskello soi, mutta sammutan sen. Ehdin nukahtaa hetkeksi.
Mutsi herää ja huutaa mulle että eikös mun pitäs olla koulussa? Havahdan unesta, ja katson kelloa.
Jumalauta, mähän oon taas myöhässä. Noh, väliäkös sillä, enkös mä aina? Mulle on ihan sama, missä
asiassa mä tyrin. Onks tää vaan mun persoonallisuutta, että mikään ei kiinnosta? Vai oonko sittenki
masentunu? Enkös mä ollu sillon yläasteella? Vitustako minä tiedän. En muista. En ainakaa mitää leimaa
saanu. En ehdi asiaa kauan miettiä, kun pitää taas minuutti heräämisen jälkeen lähtee fillaroimaan
ja yrittää selvitä loppupäivä.

-Tepi



Kohtaus 1. Autossa
Mies sammuttaa auton. Istuu hiljaa. Pelkääjänpaikalla istuu hermostunut nainen kukkapuska sylissään. Mies katsoo naista ja laittaa käden naisen reidelle, hymyilee.

Kohtaus 2. Ovella
Nousevat autosta. Nainen oikoo mekkoa. Kävelevät kohti ovea ja soittavat ovikelloa. Oven avaa rouva ja sanoo iloisesti ”Tervetuloa!”. Väistyy ja ohjaa sisään. Ojentaa kukkapuskan rouvalle. Rouva vie heidät suoraan keittiöön. Keittiössä pöydän ääressä istuu kolme miestä ja yksi nainen.

Kohtaus 3. Kakkukahvit keittiössä
”No niin tervetuloa Maija” sanoo vanhin miehistä, joka istuu pöydän päässä. Rouva häärää kahvin ja pullan kanssa. ”Matti onkin puhunut susta paljon” sanoo toinen miehistä nasevalla äänellä silmää vinkaten. Maija menee vaikeaksi. Alkaa tenttaus kysymyksiä satelee ja Matti koittaa hillitä muita.

Kohtaus 4. Uutinen
Maija on vaikeana vastannut piinaaviin kysymyksiin .”No millos saadaan kirkkohäitä viettää?” rouva kysyy. Kysymys on viimeinen niitti Matille joka pomppaa pystyyn ja ilmoittaa ”vahingon ”. TANTANTAAA!!

Henkilöt:
Nuori pariskunta, miehen äiti, isä, sisko, veli ja veljen mies.
Perusideana on siis tavata miehen perhe ensimmäistä kertaa, mutta tilanne lopussa kärjistyy yllättävään uutiseen.

- Essi



Hyvinkään ratapiha klo. 02.30. kuuluu askeleita lumessa, toisella puolella jälkiä seuraa isot koiran tassut. Vartija on tekemässä normaalia tarkastus rutiinia. Joulu alkaa lähestymään joten rauhan ympäri maata voi havaita, kun ensilumikin tuli muutamia päiviä sitten.
Vartija näkee avatun reiän aidassa, aavistaen että joku on sisällä.

Hän lähtee koiran kanssa kiertämään nopeasti pääportille, josta hän pääsee sisään.

Huh! Kuuluu avatun reiän vierestä. Helsinkiläinen Matti huokasee helpotuksesta. Hän on kiitollinen ettei hänen ja koiran katse kohdannut.
Matti on nuori kalliosta, joka on tullut viettämään ystävänsä synttäreitä Hyvinkäälle. Hän oli suunnitellut yöllisen reissun jo pari viikkoa sitten, juuri täksi yöksi.

Matti oli avannut reiän hämäykseksi vartijalle, jotta voi kääntyä toiseen suuntaa sivuraiteella olevalle junalle. Hän nousee mahdollisimman hitaasti ylös puun takaa ja lähtee kipittämään nopeasti kohteelle.

Hän laskee repun maahan, ottaa spray purkit käteensä ja alkaa värittämään Sm-2 mallista junaa.
Minuutit kuluu purkkien suhinassa, kunnes kuuluu raksahdus pusikosta.

Kuuluu pam! Isot valonheittimet rävähtävät suoraan Mattia silmiin.

Pysähdy! Huutaa vartija. Matti hokasee olevansa pienessä pinteessä ja lähtee juoksemaa mahdollisimman kovaa aidalle päin.
Vartija jahtaa kovalla raivolla perässä, ja päästää koiran irti.

Haukkumista ja murinaa kuuluu entistä lähempää, Matin pulssi nousee entistä enemmän.
Koira lähenee entistä enemmän ja saa jo Mattii kosketus yhteyden. Se hyppää hänen reppuunsa kiinni repien ja riehuen, kunnes Matti tajuaa hylkää hänen reppunsa.

Aita häämöttää jo. Koira jäi retuuttaa reppua sekunniksi kunnes tajusi että kohde juoksee edellä. Se lähtee taas pinkomaan Mattia kohden, mutta liian myöhään. Matti on juuri pääsemässä aidan luokse, ja loikkaa sujuvasti sen yli. Koira pamahtaa aitaa päin ja kuolat lentää lumelle. Veitsen terävät hampaat kiiltävät katulampun valossa. Matti tietää pahimman olevan ohi, ja lähtee kipittämään nopeaa tahtia metsään.
Hän on juuri metsän rajalla kunnes valokiila osuu häneen. Matti hyppää lumeen, puun taakse piiloon. Vartija ajaa autollaan hitaasti Matin luokse, ja pysähtyy hänen kohdalleen. Matin pulssi nousee niin kovaksi, että häntä alkaa jo ahdistamaan. Vartija supisee jotain työtoverilleen, kunnes kuuluu radio puhelimen ääni. ”Töhrijä nähty itäisellä puolella rataa”.

Vartijat sinkoavat autoonsa takaisin ja lähtevät nopealla tahdilla ajamaan paikkaan jossa havainto oli tehty. Matti huokaisee taas kerran helpotuksesta. Näin lähellä pieni muotoista velka vankeutta hän ei olekaan ollut. Hän lähtee kipittämään kaverinsa asunnolle päin täristen ja vapisten. Läheltä liippasi, mutta Matti tietää että mitä rakastaa ei voi sivuuttaa edes rahalla!

- Jallu



1 KOHTAUS – KEITTIÖ
Päähenkilö astuu keittiöön ja vilkaisee kelloa. Kello on 17.26. Hän huokaisee ja alkaa etsimään tarvikkeita joilla saa tehtyä päivällistä. Samalla vilkuilee kännykkään jossa ei ole uusia viestejä. Päähenkilö saa tehtyä ruuan ja syö vilkuillen samalla kännykkäänsä.

2 KOHTAUS – OLOHUONE
Päähenkilö istuu sohvalla ajatuksissaan tuijottaen telkkarin mustaa ruutua. Välillä hän vilkuilee taas kelloa ja kännykkää jossa ei ole vieläkään tullut uusia viestejä. Mitään ei tapahdu.

3 KOHTAUS – OLOHUONE
Ovi käy ja päähenkilö hätkähtää. Olohuoneen ohi kävelee vanhempi henkilö joka ei kiinnitä päähenkilöön mitään huomiota. Päähenkilö on sanomassa jotain toiselle henkilölle, mutta tämä on jo lähtenyt. Päähenkilö menee keittiöön toisen henkilön perässä ja on alkamassa taas puhua tälle, mutta vanhempi henkilö puhuu kiivaasti puhelimessa työasioistaan. Päähenkilö odottaa vanhemman henkilön takana että tämä lopettaisi puhelunsa.
Vanhempi henkilö lopettaa puhelun ja päähenkilö on taas aloittamassa keskustelun kun vanhemman henkilön puhelin taas soi ja vanhempi henkilö vastaa puhelimeen. Ilmeisesti soittaja on vanhemman henkilön kaveri sillä he puhuvat viikonloppu suunnitelmista samalla kun vanhempi henkilö alkaa kaataa alkoholia suuhunsa. Päähenkilö kääntyy kumarassa poispäin.

4 KOHTAUS – MAKUUHUONE
Taustalla kuuluu bilemusiikkia hiljaisesti. Päähenkilö makaa sängyllään sikiöasennossa ja vain tuijottaa eteensä. Kamera kuvaa päähenkilön kasvoja ja lähtee hitaasti loittonemaan niistä kauemmas ja sumenemaan.

-Innah



Anna tuijottaa yksin tyhjää pöytää jossa on spiritismilauta ja kynttilöitä. Anna sytyttää kynttilät pöydältä.

Pekka ja Ville saapuvat huoneeseen jossa Anna on. Pekka ja Ville yrittää estää Annaa kun näkevät että, Anna alkaa pelaa spiritismiä. Anna ei suostu siihen vaan saa houkuteltua Pekan ja Villenkin mukaan.

Kolmikko alkaa pelaa spiritismiä. Huoneessa on ihan hiljaista. Anna kysyy ääneen ”arvon henki kuuletko minua oletko täällä kanssamme” yhtäkkiä kaikkien sormet alkaa liikkua laudalla. Pekan kädet alkavat täristä kun sormet liikkuvat laudalla kirjain kerrallaan. K Y L L Ä ilmestyy laudalle.

Anna alkaa hymyillä ja kysyy toisen kysymyksen ”mitä sinulle on tapahtunut kun olet vielä täällä”. Ville vinkkaa silmää Pekalle että, hän on kaiken takana. Yhtäkkiä Ville huutaa BÖÖ! Annan naama alkaa näyttää punaiselta ja hän läimäisee Villeä. Ville halaa Annaa ja pyytää anteeksi.

- Krisses



Lapsuuden loppu

1.kohtaus:
Sara (n.5v) leikkii tarhassa ja odottaa päivän loppua ja sitä, että hänen äitinsä tulisi hakemaan hänet kotiin. Hän on iloinen, odottaa näkevänsä äitinsä, tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus kun hänet jätettiin tänään tarhaan.

2.kohtaus
Saraa tullaan hakemaan tarhasta, mutta se ei olekaan hänen äitinsä, hakija on joku täysin tuntematon. Tarhan tädit tuntevat kyllä naisen, ovat puhuneet hänen kanssaan puhelimessa jo useita kertoja. Saran äiti tulee myös paikalle, hakemaan lastaan, täysin tietämättömänä siitä mitä on tapahtumassa.

3.kohtaus
Tuntematon nainen paljastuu tädiksi sosiaalivirastosta, hän on tullut viemään Saran pois, turvaan. Hän esittelee itsensä Saralle: ”Hei, olen Moona. Olen pahoillani mutta et pääse tänään menemään kotiin äitisi kanssa vaan joudut tulemaan minun kanssani. Sara ei ymmärrä mitä on tapahtumassa, hän ei pysty käsittämään mihin on menossa, miksi. Hän vain tekee niin kuin aikuinen sanoo tarhan tätien kanssa. Samaan aikaan äiti katsoo tarhan lasiovien takana kun hänen lapsensa viedään pois. Hän purskahtaa itkuun kun tajuaa mitä on tapahtumassa, hänen lapsensa huostaan otetaan, hän ei näkisi Saraa pitkään aikaan.

4.kohtaus
Kun Sara pääsee Moonan kanssa sosiaalitoimistolle, on hänen mummonsa, Raili, jo siellä vastassa. Raili ottaa Saran syliinsä ja sanoo että mennään mummolaan pariksi päivää. Sara on iloinen nähdessään mummonsa, siitä on jo aikaa kun viimeksi mummolassa käytiin. Mutta kumminkin Sara tietää syvällä sisimmässään että jotain tapahtuu, kukaan ei vaan kerro mitä, ei edes mummo. Sara kysyy mummoltaan: ”milloin äiti tulee?”. Raili vastaa ettei tiedä, että voi mennä hetki. Vaikka Raili tietää kertoneensa juuri elämänsä suurimman valheen kaikkein rakkaimmalle asialleen koko maailmassa, on hän huojentunut siitä, että Sara on nyt turvassa.

-Pyryprkl



Pertin peruspäivä

1. Makuuhuone
Pertti herää kellon soittoon aamulla. Unisena hän nousee sängystään, samalla astuen erinäisten lattialla lojuvien tavaroiden päälle. Pertti hoippuu keittiöön.

2. Keittiö
Keittiössä Perttiä vastassa on kissa. Pertti tervehtii kissaa ja nostaa sen vesikulhon lattialta. Hän vaihtaa kulhoon uudet vedet ja miettii mitä tekisi aamupalaksi. Pertti seisoo avonaisen jääkaapin edessä tutkien sen sisältöä.

3. Edelleen keittiössä
Pertin tutkaillessa jääkaappia kissa alkaa sähisemään. Pertti säikähtää ja tiputtaa lautasen, jossa on edellispäivän salaatin jämät. Kissa hyökkää jääkaapin yläpuolelle Pertin päältä juosten. Hän ihmettelee mikä kissalle, joka nyt juoksee keittiön kaappien päällä, oikein tuli. Yhtäkkiä kuuluu vinkaiseva ääni. ”Skviik”. Kissa tuijottaa Perttiä kaappien yläpuolelta hiiri suustaan roikkuen.

4. Keittiö
Pertti jähmettyy tuijottamaan näkyä. Kissa hyppää alas kaapeilta ja juoksee pois keittiöstä jättäen pienen verivanan perässään. Pertti mutisee hiljaa mielessään että miten pääsisi eroon tästä rottien riivaamasta paikasta. Hän siivoaa rikkoutuneen lautasen ja salaatin jämät lattialta, istuu alas ja huokaisee syvään. ”Jos vaikka lotossa voittaisi”.

- Chimney



PIENI UNELMA

1. Kohtaus
Jäähallin lähistö. Päähenkilömme katselee toiveikkaana jäähallin seinää ja toivoo, että pääsisi pelaamaan sisälle ja pitämään hauskaa muiden kanssa.

2. Kohtaus
Päähenkilömme näkee kaverinsa, jolla on varusteet mukana (maila, luistimet ja hanskat). Päähenkilö kertoo, että hän haluaisi kovasti päästä jäälle, mutta hänellä ei ole mitään. Kaveri menee kuitenkin itse varusteidensa kanssa hallin koppiin sisälle.

3. Kohtaus
Päähenkilö jatkaa perässä sisälle kaveriansa koppiin ja huomaa, että hän on menossa jäälle ja katsoo kaiholla kuinka hän kävelee kohti kaukaloa. Päähenkilö istuu penkille ja epätoivokkaana katsoo lattiaan. Sitten hän huomaakin parin luistimia ja mailan toisella puolella koppia ja hän menee tutkimaan niitä ja huomaa, että ne ovat hänen kokoaan. Päähenkilö alkaa hymy suulla laittamaan varusteita päällensä ja tämän tehtyään astelee kopista kohti kaukaloa ja ajattelee, että miten tässä näin kävi.

4. Kohtaus
Jäälle päästyään, muutaman kierroksen ja vedon vedettyään hän huomaa kaverinsa katselemassa häntä ja päähenkilömme menee hänen luokseen. Kaveri ihmettelee miten sait varusteesi, ja päähenkilö vain vastaa, että huomasin nämä kopin kulmassa. Tämän jälkeen molemmat katsovat toisiaan ja hymyilevät, he päätyvät lätkimään yhdessä kiekkoa ja pieni unelma on pelastettu.




Metsä on viileä ja rauhallinen yöllä, vaikka kuuluu tuulen humina. Yöllä kaikki näyttää erilaiselta, toinen maailma silmiemme edessä. Kävelen yksinäistä reittiä vaikka en tunne olooni yksinäiseksi, onhan minulla uskollinen koirani mukana, ikuisesti varmistamassa että kaikki on hyvin.

Kävelen mitä näyttää olevan loputtomaton tie, mutta se ei haitta koska minulla on seuraa.En muista miksi tulin tänne, en oikeesti muista edes mistä tulin tai mihin olen menossa, tiedän vaan että on pakko jatkaa.

Värit alkaa leikkiä näkökentässäni, ilma tuntuu oudolta, en tiedä mitä tapahtuu mutta pystyn haistamaan vaaraa joka suunnasta. Mitä nämä kaikki hajut ovat, en tiedä mutta ne on niin voimakkaita että tunnen itseni pyörtyvän. Korvissani kuuluu sateen pisarat mutta joku luja romahdus keskeyttää sen.

Telkkarista tuleva ääni varmaan herätti koiran, koska se nousi äkillisesti varmistamaan tilannetta. Uuni makkarat ovat jo valmiit, käyn valmistamaan pöytää ja Raksu seuraa minua keittiöön. Hän näyttää vähän yllättyneeltä mutta kuuma ateria aina auttaa siihen. Sade jatku läpi yön.

- Konsta

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Runopäivä

Kirjoitimme google-runoja ja tutkimme runojen sanoja ja kielikuvia kuvahakujen avulla. Lopputulokset näet tässä.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Ensimmäiset tarinat

Nämä tarinat, henkilökuvaukset ja elokuvaideat syntyivät ideointiharjoituksen ja elokuvaesimerkkien pohjalta. Osa teksteistä on vielä keskeneräisiä, mutta myös keskeneräinen teksti on lukemisen arvoinen!



16.9.2015 Nelinkertainen Mr.Olympia Phil Heath herää aamulla 6:00 herätyskelloon, kylmä hiki otsalla, sydän sykkii, Phil menee keittiöön ottamaan preworkout shaken ja lähtee ajamaan kohti golds gymin kuntosalia. Ajaessa autoa hän muistelee painajaista jossa hävisi ikuiselle kakkoselle Kai Greenelle illan joka vuotisessa Mr.Olympia kilpailussa. Phil saapuu salille ja aloittaa äärimmäisen kovan harjoituksen. Treenit on tehty ja on aika mennä perheen kanssa viettämään tärkeä hetki ennen valmistautumista vuoden tärkeimpään ja suurimpaan kehonrakennus tapahtumaan. 19:00 ja kilpailu alkaa tunnin kuluttua Phil toivoo ja rukoilee että voittaisi kilpailun. kisavärit ja öljyt on laitettu ja 15 minuuttia totuuden hetkeen. on aika pumpata lihakset täyteen verta ja astella rivissä liharekkojen kanssa lavalle. poset on näytetty ja on pokaalien jaon aika. ”JA KOLMANNEKSI TULEE……….SHAWN RHODEN!” jännitys tiivistyy Phil on pyörtyä lavalle jossa enään 2 henkilöä Phil ja Kai. Pitkä hiljaisuus tulee ja kuulutetaan ”TÄMÄN VUODEN MR.OLYMPIAN VOITTAA……… KAI GREEEENEEEEEEEE!!” ja Phil romahtaa polvilleen ja alkaa itkemään menetettyään nelinkertaisen tittelinsä pahimmalleen vastustajalleen Kai Greenelle. Phil päättää lopettaa kehonrakennuksen kilpailijana mutta jatkaa reenaamista edelleen. sen pituinen se.

- Bodari



Tarinan päähenkilö on nuorehko nainen, joka asuu mielisairaalassa suljetulla osastolla, jossa tällä on oma huone. Sairaalaa johtaa sadistinen päähoitaja, jota kukaan ei saa eikä uskalla kyseenalaistaa. Muut hoitajat noudattavat tiukasti johtajan mandaattia ja pitävät yllä tiukkaa kuria. Hullut ovat hulluja, he ansaitsevat olla lukkojen takana ja tulla rangaistuksi.
Osaston sisustus on askeettinen. Kaikki on kliinisen valkoista, huonetekstiilit harmaita. Omat tavarat sekä päällysvaatteet luovutettiin saapuessa, samoin kuin oma identiteetti. Päälle puetaan sairaalan valkoinen univormu ja harmaat tossut. Kaikki pidetään lukkojen takana ja avaimet on hoitajilla. Ikkunoissakin on kalterit. Osastolla on huone, jossa taltutetaan aggressiivisimmat potilaat sitomalla heidät penkkiin pakkopaita päällään. Potilailla ei ole päätäntävaltaa mistään ja johtajan säännöt ovat laki.
Nainen on vakavasti mieleltään sairas, mutta ei tunne kuuluvansa mielisairaalaan. Muut asukit ovat sinut tilanteensa kanssa. Nainen tuntee olevansa ainut, jonka on vaikea sopeutua. Toisaalta hän ei koskaan tuntenut kuuluvansa normaalienkaan ihmisten pariin osana yhteiskuntaa. Hän ei oikein tiedä minne kuuluu, sillä ei kuulu sinne minne hänen kuuluisi kuulua eikä sinne minne muut ajattelevat hänen kuuluvansa.
Eräänä päivänä nainen huomaa osastolla miehen. Mies on outo. Hän on päällepäin tyyni ja vaikuttaa tyytyväiseltä, vaikka onkin mielisairaalassa ja istuu aina yksin kun nainen näkee hänet. Mies ei juuri koskaan sosialisoi muiden potilaiden kanssa. Nainen päättää tutustua mieheen, sillä he ovat molemmat yksin. Mies on ystävällinen ja nainen ystävystyy hänen kanssaan.

- Iindy985



Jari on 19-vuotias (erittäin huumorintajuinen) työtön nuorukainen. Vapaa-ajallaan hän on tietokoneella, härnäämässä muita tai muuten vaan spurguilemassa. Jari rakastaa naisia, musiikkia, videopelejä, sarjoja, tai mitä vaan, mikä ei ole ruotsia tai matikkaa. Jari toivoo uutta fillaria, että olisi mukavampi pyöräillä. Jari odottaa että pääsee töihin, jotta saisi rahaa säästöön, jolla hän ostaisi auton. Jari tykkää väitellä asioista ja lukee usein uutisia ja tykkää surffailla netissä erilaisia foorumeita. Jari ei pidä ihmisistä jotka hän kokee ärsyttäväksi tai ylimielisiksi.

Jari haluaisi vain nukkua.

ZZZzzzZzzzzzzzZzzzzZZZZZZZzzzzzz…

- Tepi



Kuului vain kellon tikitystä, ei mitään muuta. Huoneeni oli pimeämpi kuin aikoihin. En usko että se johtui vain siitä, että oli joulukuu. Hengitykseni rahisi välillä kun vedin syvään henkeen. Olin itkenyt jo pitkään jonka seurauksena tunsin itseni tyhjäksi ja kuivaksi. Kuulin koiran vaihtavan paikkaa olohuoneessa ja toivoin että se tulisi luokseni, helpottaisi yksinäisyyttäni. Se ei tullut. Suljin silmäni ja tyhjensin mieleni. Tikitystä, rahinaa ja pimeyttä. Tunsin kun joku liikkui lähelläni ja avasin silmäni. Pelkkää pimeyttä. Yritin ajatella jotain mukavaa ettei pimeys lopulta murskaisi minua alleen. Ajattelin kesää ja metsäretkiä, jäätelöä ja uimarantoja, Ilmapalloja ja tivoleita, mutta mikään ei auttanut. Olin yksin.

Koira vaihtoi taas paikkaa olohuoneessa ja elättelin toivoa että se nyt tulisi luokseni, mitä ei taaskaan tapahtunut. Tuntui että huoneeni oli erillään muusta talosta, tai jopa koko muusta maailmasta. Kuulisiko kukaan jos huutaisin? Jos avaan huoneeni oven, putoanko maailman laidalta? Halusin nousta ylös, mutta jokin näkymätön voima piti minua paikoillaan. Yritin pyristellä vastaan, mutten saanut jäsentäkään liikkumaan.
”Apua” Oli ainoa mitä sain suustani ja sekin oli vain vieno kuiskaus, joka kuoli jo melkein heti päästyään huuliltani. Odotin. Kukaan ei tullut, mikä ei oikeastaan ollut yllätys. Kyllä minä tiesin olevani yksin kotona. yksinhuoltaja äitini oli taas viettämässä iltaa tuntemattomien miesten seurassa. Näin jotkut heistä välillä, mutten muistanut heidän nimiään. Eivätkä samat ihmiset käyneet meillä niin usein, että nimien muistamisesta olisi mitään hyötyä. Huokaisin syvään ja suljin taas silmäni.

En ehtinyt nukahtaa kun kuulin uuden äänen yössä. Ovi narisi hiljaa. Avasin taas silmäni ja koitin hahmottaa pimeydessä tulijan. En huomannut aluksi muuta kun mustia varjoja pimeydessä toisensa perään. Lattianrajassa kuitenkin liikkui yksi varjoista ja lähestyi minua. Pimeys painoi vieläkin minut paikoilleen enkä saanut ääntäkään aikaiseksi. Tumma varjo lähestyi koko ajan hitaasti. Se hyppäsi rintani päälle ja painoi keuhkojani kasaan. Samalla huomasin kiiluvat silmät jotka tarkkailivat kasvojani tiiviisti.

- Innah



Lotto-voitto

Kesäkuun viimeinen lauantai. R-kioskin kassalla on jonoa. Pertti on ollut seisomassa jo varmaan 15 minuuttia, mutta jono ei tunnu etenevän. Hänen pitäisi saada Lottokupongit laitettua ennen seuraavaa arvontaa. Vielä yksi henkilö ja sitten on Pertin vuoro.
Pertti antaa edellisviikon laput myyjälle, joka tarkastaa ja pelaa ne uudestaan. ”Ei voittoa” sanoo myyjä, ”se tekisi viisi euroa.” Pertti maksaa ostoksensa käteisellä kuten aina ja poistuu kioskista sanaakaan sanomatta.
Pertti kävelee kotiinsa ja käy odottamaan arvonnan alkamista. Televisiosta ei tule mitään joten hän selailee puhelimellaan nettiä. Television äänet saavat hänet vaipumaan uneen.
Kun Pertti herää kello on jo yli keskiyön. Hän kaivaa taas puhelimensa esiin ja menee Veikkauksen sivuille etsimään tuloksia. ”5, 6, 12,16,21,26,30” Pertti kaivaa esiin kuponkinsa. ”5,6,12,16,21,26,30”. ”Ei voi olla..” hän mumisee ääneen. ”Ei tosiaankaan voi olla, tämän on oltava unta”.
Hetken ajan Pertti miettii kenelle tästä kertoisi, jollekulle on pakko sanoa. Hän selailee yhteystietolistaa läpi. Ei ketään kenelle soittaa.
Yön yli mietittyään Pertti on tehnyt päätöksen. Voitetusta 15miljoonasta hän lahjoittaa 10 eri hyväntekeväisyysjärjestöille ja lopuilla ostaa talon keskeltä metsää, jossa ei tarvitse välittää tunkeilevista naapureista ja tuntemattomista sukulaisista.

Huokaus pääsi huuliltani kun tunnistin tulijan. Se oli vain kissani. Se tuijotti minua hetken ja laskeutui sen jälkeen vatsani päälle kerälle. Lämpö tunki vatsaani pitkin muuallekin kehoani ja viimein tunsin oloni turvalliseksi. Nukahdin viimein kehräykseen ja tietäen jonkun vartioivan minua nukkuessani.

- Chimney




Minä rakastan musiikkia.

Musiikki on ollut aina minun mukana jo ala-aste ikäisestä asti. Mutsi soitti harmonikkaa, joten sieltä se musikaalisuus ehkä tuli. Ainiin ja faijan broidi oli warnerissa säveltäjänä.

Minä vihaan narsismia. Kun rakastan musiikkia mutta vihaan narsismia, tulee pieni ristiriitainen tilanne nykymaailmassa missä valitettavan moni artisti potee ylimielisyyttä. Yksi henkilökohtainen esimerkki oli yksi frendi, joka pääsi tähän räppi ”skenee” mukaan. On ihmeellistä miten voi tällainen jätti ego napata mukaan jo pelkästään kun musiikkia tehdään tunnettujen nimien kanssa. Musiikin tarkoitus kuitenkin on itsensä esille tuomista. Jokaisella on oma todellisuus ja persoonallisuus, mutta tuleeko muille hyvä vaikutus jos lyriikat viittaavat itsensä paremmuuteen. Olemme auttamassa muita, eikä vaan itseään. Maailma nukkuu mutta toivon kaikelle elämälle pelkkää hyvää.

- Jallu



Muistojen yö

Sateisena päivänä kun katsoin ikkunasta ulos, muistelin lapsuuteni muistoja. Oli talvi pakkaset ja lunta satoi todella paljon. Odotin parasta ystävääni joka oli saapumassa hevosellaan tunnin matkan päästä. Olin siivonnut huusholliani sekä tehnyt lämpimän ruoan valmiiksi. Kudoin sukkaa takkatulen ääressä ja seurasin kellosta koska ystävättäreni olisi paikalla. Kului aikaa ja aikaa eikä mitään kuulunut. Ajattelin että, hän on myöhässä mutta mitään ei kuulunut. Alkoi sataa entistä enemmän lunta ja yöksi luvattu kunnon myrsky. Aloin olemaan huolissani joten laitoin turkkini päälle ja lähdin naapuriin. Pyysin naapurini mukaan etsimään ystävääni ettei, hänelle olisi sattunut mitään. Naapuri koitti että, emme lähde lumisateeseen kävelemään sillä myrsky oli luvassa.

Lähdimme naapurin sekä hänen koiransa kanssa metsään etsimään ystävääni sillä asuimmehan suomeksi sanottuna korvessa. Aikaa vain kului. Lunta satoi eikä nähty edes lintuja. Yhtäkkiä naapurin koira ”Kunkku” alkoi, juoksemaan kovaa vauhtia suoraan eteenpäin. Aloimme huutaa Kunkkua eikä mitään kuulunut. Aloimme olla paniikissa. Jatkoimme kävelemistä ja kävelemistä. Kunnes näimme lumessa ison kasan verta jonka lumi yritti peittää. Jatkettiin veren jälkiä johtamaan suuntaan. Kunnes jäljet päättyivät ja löysimme Kunkun haavoittuneena. Naapurini Pekka nosti Kunkun syliin ja aloimme lähteä takaisin kotitilalle hätääntyneenä.

Kävelimme takaisin samaa reittiä josta olimme tulleet eikä merkkiäkään matkalla ollut ystävästäni. Pääsimme perille niin Pekka alkoi hoitoa tehdä Kunkulle joka oli haavoittunut tassustaan. Seurasin tilannetta vierestä ja join kuuman teen. Päätin lähteä kotiini hakemaan kunnon lihaa Kunkulle. Huomasin ovellani että, joku on talossani. Menin varovasti haulikko kädessä sisälle ja siellä ystäväni oli. Ystäväni oli kertonut minulle että, oli joutunut susien hyökkäämäksi ja oli tullut jalan. Siinä kerroin tilanteesta naapurin Pekan kanssa. Ystäväni vain naurahti että, kaikki hyvin loppu hyvin.

- Krisses



”Oletko onnellinen?”

Sanat syöpyvät mieleeni ja hetken tunnen menettäväni kontrollin. Nostan käteni tukemaan päätäni kun vihlova kipu hiipii takaraivooni.
Käännyn. Äiti katsoo minua odottaen. Hiljaisuus painostaa minua puhumaan, mutten saa sanaa suustani. Jos lähden, minulle jää vain pelko siitä etten näe häntä enää. Siispä joudun kohtaamaan sanat, jotka saivat minut vielä äsken hermoromahduksen partaalle.
Onni. Onko se sitä, kun juokset aamulla paniikissa junaan ja ehdit siihen täpärästi? Onko se sitä, kun hymyilet tuntemattomalle kadulla ja yllättäen hän hymyilee takaisin? Vai onko se sitä kun saat uuden puhelimen, jota olet jo kauan kaivannut tai voitat lotossa kolminumeroisen summan rahaa?
Mietin onnea omalta kohdaltani. Olen poika, nuori sellainen. En ole nähnyt vielä paljoakaan mutta kuitenkin sen verran että voin kertoa siitä useammalla lauseella.
Olen saanut oman osani maailman julmuudesta, olen kohdannut suvaitsemattomuutta ja hyljeksintää niin monta kertaa, etten jaksa edes muistaa.

- Nane



Petra työnsi muutaman taskustaan löytämänsä kolikon pelikoneeseen täkäläisellä pubilla. Hän oli pysähtynyt lepäämään ja kulauttamaan lasin vettä pitkän matkan varrella isotädiltä kotiinpäin. Matkan tekoaan hän teki pyörällä. Jo kuutisen kilometriä fillaroitu, kuusi jäljellä. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta ei se mitään, Petra piti yöllä polkemisesta. Matka tulisi sujumaan joutuisasti pimeästä metsäreitistä huolimatta, pyörään kiinnitetty lamppu valaisisi kotimatkaa.
Pihalle tullessaan Petra kaivoi taskustaan pyörän avaimet, avasi lukon ja kapusi kyytiin. Hän oli laittaa pyörän lampun päälle, voi pahus, se ei toiminut. Lamppu oli palanut. Muutama turhautunut kirosana ja tuhahtelua.
”Hei mikäs täällä mättää?” Petra kääntyi katsomaan, puhuja oli nuori, ehkä hänen ikäisensä poika. ”Lamppu on palanut” petra kertoi. Poika tuli ja nojautui pyörään tutkimaan lamppua.

- Vivia



TEEMUN TÄHTI

Teemulla on unelma, päästä pelaamaan P-Amerikkaan ammattilaiseksi ja menestyäkin vielä. Esteenä on saada pelipaikka ensiksi omasta liigajoukkueestaan, jossa omat näytöt olisivat hyväksi, mutta toisena esteenä on 5 muuta, jotka pelaavat samasta paikasta.
Teemu on 17 vuotias keltanokka, joka on pelannut hyvän kauden A-junioreissa ja nyt on mukana liigajoukkueen harjoitusvahvuudessa. Sopimusta ei ole tehty muitten nuorien pelaajien tapaan, joten Teemun täytyy tehdä kovasti töitä päästäkseen näyttämään osaamisensa. Joukkueessa on muutama konkari, jotka auttavat nuoria pelaajia tarvittaessa, mutta nuorilla on myös vastuita, kuten Teemullakin (kerätä kiekot jäältä harjoitusten päätteeksi).

Nuoret pelaajat ystävystyvät nopeasti, mutta kilpailu on kovaa pelipaikoista ja sen Teemu saa myös huomata. Liigajoukkueessa kaikki pitää tehdä nopeammin ja älykkäämmin. Yksi muista nuorista on Kevin, joka on asiantuntijoiden mielestä ehkä seuran potentiaalisin tulevaisuudenlupaus. Hänellä näyttää toimivan jo nyt yhteispeli muittenkin kanssa ja hänestä odotetaan kovaa tekijää. Teemu katselee joka treeneissä miten hän toimii ja tekee tilanteissa.

Seurassa ollaan tyytyväisiä Teemun kaltaiseen kovasti harjoittelevaan ja työteliäiseen pelaajaan ja hän saakin mahdollisuuden kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa. Teemu pelaa 2.ketjussa ja huomaa heti, että tämä on erilaista, vaikka peli onkin sama. Toisella laidalla viilettävä ulkomaalaisvahvistus Petr on selkeästi tekijämiehiä ja Teemu yrittääkin pedata paikkoja laiturilleen ja pelata itse yksinkertaisesti, mutta varmasti. 1. ketjussa pelaava Kevin on tehnyt jo kaksi maalia ja saanut hyvän startin kaudelleen. Teemu sai ensimmäisessä ottelussaan kasaan yhden syötön, joka lämmittääkin vähän tulokkaan mieltä. ”Aina on parannettavaa ja näin kauden alussa sitä on rutkasti” toteaa Teemu ottelun jälkeen.

Kuukausi menee nopeasti ja liigakauden avauspeli on ihan kulman takana. Kevin on vakiinnuttanut paikkansa 1.ketjussa ja Teemu on pudonnut 3.ketjun puolustavaan rooliin. Teemun mielessä kilpailu vain kiristyy. Harjoituksissa meno on vähän hiljentynyt ja drillit ovat enemmän pelillisiä asioita. Täten myös Teemu on harjoitellut paljon alivoimaa. Mediassa mehustellaan Keviniä ja hänen aikuisuransa debyyttiä. Hänen juniorivuosiensa tähtihetket ja haastattelut ovat kaupungin kansissa ja lehdissä hyvin näkyvillä. Teemu ei ole harmissaan vaan hän haluaa päästä noihin otsikoihin itse. Terve kilpailu on kaikkien kannalta parasta ja näin ei pääse syttymään negatiivista ilmapiiriä pelaajien välille ja pukukoppiin.

Kausi on oven takana ja seurassa on kiihkeä ”sähellys* meneillään. Teemukin on intoa täynnä ja hän haluaa päästä näyttämään, että hän on parempi kuin mitä valmentaja on ajatellut. Hallilla on isot media talot asioimassa ja ne haluavat viimeiset ajatukset ennen kauden alkamista. Kevin, joukkueen konkarit ja ulkomaalaisvahvistus Petr ovat tentissä jatkuvasti. Teemulle jää vain paikallinen lehti haastateltavana ja hän ottaakin siitä kaiken irti. Medioiden poistuttua ja joukkueen siirryttyä alakertaan kotijoukkueen pukukoppiin on tunnelma odottava ja rauhallinen, mutta hyvä.

Seuraavana päivänä on juhlapäivä, eli pelipäivä. Teemu valmistautuu kaiken tavoin otteluun; kuuntelee sytyttävää musiikkia ja on omalla paikallaan pukukopissa. Häneltä jää vähän ohjeita väliin, niin keskittynyt Teemu on. Kevin on omiensa sanojensa mukaan ”järkyttävän innoissaan” kuten hän haastattelussa päivää aiemmin totesi. Pikku hiljaa kello tikittää kohti h-hetkeä ja pelaajat ovat valmiita laittamaan kaikkensa likoon. Lopulta myös tämä tulee ja kuuluttaja huutaa Teemun nimen kaiuttimiin ja Teemu syöksyy jäälle. Hän katsoo vähän epätoivoisena katsomoon, että kuinka paljon ihmisiä täällä onkaan katsomassa.

Pelin päätyttyä Teemun on väsynyt, mutta onnellinen joukkueensa voitettua ja itsekin sai jotain aikaiseksi nimittäin uran ensimmäinen piste saatiin plakkariin. Tosin Kevin onnistui vielä paremmin johdattaessaan joukkueensa 1.ketjua tekemällä uransa avausmaalit. ”Molemmat vähän katteli ekaks, että miten toinen pelaa ja näin, mutta mielestäni parannettiin 3. erää kohti ja saatiin tärkeä maali heti alkuun, että pystyttiin sitten puolustamaan johtoamme paremmin.” Teemu totesi hymyssä suin ottelun jälkeen.

Kausi on vierinyt päättymiseensä ja joukkue putosi ensimmäisellä kierroksella, mutta Teemu on ihan tyytyväinen debyytti kauteensa ja tietää, että toisesta tulee vaikea, mutta on valmis haasteeseen. Kevin onnistui myös hyvin, mutta odotukset taisivat olla liian korkealla ja hänen kauttaan vähän lytättiin. Skoutit rankkaavat hänet kuitenkin korkealle ja odottavat hänestä tulevan seuransa vastuun kantajaa tulevaisuudessa. Teemu ei edes tiedä mikä hänen sijoituksensa olivat rankingeissa. Tosin hän ei oikein välitä ja keskittyy jo seuraavaan kauteen.
Varaustilaisuus on kulman takana ja molemmat Kevin sekä Teemu matkustavat Kanadaan. Kevinin odotetaan menevän 1.kierroksella ja Teemu ehkä kolmannella. ”On hienoa olla lajin synnyinmaassa ja tällaisessa joukossa” Teemu toteaa paikasta ja muista lupauksista sekä tähdistä, joita on pari paikalla. Tapahtuma alkaa hiljalleen ja pelaajat, että katsojat odottavat jännittyneenä ensimmäisenä varattavan pelaajan nimeä. Se ei kuitenkaan ole Kevin, eikä Teemukaan. ”Toivottavasti saan kuitenkin varauksen. En tosin välitä millä kierroksella tai mikä joukkue” Sanoo Teemu vanhemmilleen ja sukulaisilleen, jotka on kutsuttu myös tapahtumaan. 1.kierros lähenee loppuaan ja kummankaan nimeä ei olla vielä mainittu. 29. varaava Florida Panthers kuitenkin yllättää ja kuuluttaa Teemun nimen. ”Mitäh!? Kuulinko mä oikein vai sanoko se oikeasti mun nimen?!” Huutaa innostuneena Teemu, joka ei ole uskoa tapahtunutta. Teemu kävelee katsomosta alas jäätasanteelle ja antaa takin seuran henkilölle, joka taas antaa seuran pelipaidan Teemulle. Teemu katselee katsomoon epätoivoisesti vanhempiaan ja on häkeltynyt koko tapahtuneesta ja lopulta hän astelee lavalle, jossa on Floridan GM ja valmentaja, sekä liigan puheenjohtaja. Teemu kättelee kaikki hymyillen ja tämän jälkeen otetaan koko konkkaronkan kanssa muutamat kuvat, jonka jälkeen Teemu poistuu käytäville haastateltavaksi ja kuvattavaksi. ”Kaikki kiitos kuuluu vanhemmilleni, seuralle ja joukkuetovereille Suomeen, jotka kannustivat minua läpi kauden” toteaa Teemu uuden seuransa haastattelussa.

Teemun unelma on käymässä toteen ja hän on todella innoissaan. Kevin varattiin 2.kierroksella ja hän on tietysti pettynyt ja ihmettelee, että miten Teemu meni ensin. Teemu löytää Kevin käytäviltä ja sanoo, että sovitaan tämä jo tässä vaiheessa. Kiitokset ja pahoittelut kuuluvat molemmilta ja pojista näkee, että työ on vasta edessä. Uran aukeneminen taalakaukaloihin on kuitenkin nyt mahdollista ja molemmat haluavat tarttua mahdollisuuteen. Vielä kuuluu tsempit tulevaisuuteen ja herrat päätyvät omille teilleen.

- Mikke42

torstai 27. elokuuta 2015

2 x henkilöhahmo

Tänään kehitimme nopeasti kaksi yhteistä henkilöhahmoa sanaketjujen avulla. Vain seitsemän piirrettä ja henkilöhahmoista muodostuikin jo yllättävän kiinnostavia; ristiriitaisia, oikukkaita ja sympaattisia.

Mukana olivat Tepi, Innah, Chimney, Bodari, Vivia, Tumppi, Maija ja Soili.



Viestit kadulla

Mitä halusimme sanoa ohikulkijoille juuri tänään? Näet sen tästä.

Mukana taiteilemassa ja kuvaamassa Tepi, Innah, Chimney, Bodari, Vivia, Tumppi, Soili ja Maija.


torstai 20. elokuuta 2015

Tekstinaamiot

Tekstinaamio virkistää mieltä, mutta ei välttämättä ihoa.

Kirjoittajat Tepi, Innah, Ghimney, Bodari ja Vivia sekä ohjaajat Maija ja Virpi pohtivat tekstinaamioiden avulla kirjoittajaidentiteettiään.

Kuvat: Soili

tiistai 18. elokuuta 2015

Moi!

Me näemme kirjoittamisen uudella tavalla ja teemme siksi kaiken juuri niin kuin huvittaa. Me onnistumme tavoilla, joita äikänopet kavahtavat. Me olemme luovia, raivokkaita ja nokkelia. Näytämme, kuinka kirjoittaminen pukee meidät uusiin vaatteisiin. Tutise punakynä! Vapise kielioppi! Näiden tyyppien mukana pääset aikamoisiin seikkailuihin.

Tervetuloa mukaan.