Sergei The Man

Elipä kerran kaukaisessa maassa Sergei, mahtavan kultin johtaja. Hän oli vanha ja mieleltään epätasapainoinen. Hän oli kuullut syvällä metsässä, vuoren uumenissa sijaitsevasta nuoruuden lähteestä ja halusi palavasti päästä sen luokse. Ikuinen nuoruus ja valta mikä sen myötä tulisi, kiihotti Sergeitä valtavasti.

Eräänä iltana istuessaan seuraajiensa kanssa kapakassa, Sergei katseli alamaisiaan mietteliäänä. Hän tiedosti tulevansa vanhemmaksi ja pieni kateellisuuden pistos kaiversi hänen sydäntään. Sergei päätti sillä hetkellä, että hän tulisi löytämään lähteen ja vallan mikä sen myötä tulisi. Ainut ongelma oli vain, ettei hän halunnut, että muut saisivat kuulla tästä. Ainut vaihtoehto oli siis hiipiä matkalle sen jälkeen kun muut olisivat sammuneet pitkin kapakkaa.

Parin tunnin odottelun jälkeen viimeinenkin miehistä kaatui pöydän ylle ja kaatoi loput tuopistaan. Sergei nousi ylös ja suuntasi ovelle. Hän hiipi kylän rajalle ja pujahti metsän siimekseen. Hän ei ollut täysin varma missä vuori sijaitsee, mutta päättäväisesti hän kuitenkin lähti matkaan. Kuljettuaan pari tuntia hän löysi suuren aukion metsän keskeltä ja päätti jäädä hetkeksi lepäämään. Sergei oli unohtanut eväät matkasta, joten hän jäi vain istumaan aloilleen ja katselemaan ympärilleen. Suoraan ylhäältä paistoi kuun vieno valo ja äkkiä aukion poikki lensi tumma varjo. Sergei ponkaisi pystyyn ja pälyili taivaalle ja metsän siimekseen vuoron perään. Ei mennyt kauaa, kun metsästä asteli nuori nainen. Tämä hymyili nätisti Sergeille ja asteli päättäväisesti eteenpäin.
“Hei!”, nainen huikkasi iloisesti Sergeille ja jäi vähän matkan päähän hänestä. Sergei katseli naista hetken ja päätti ettei nyt ollut aikaa huvituksiin. Hänen oli löydettävä lähde.
“Mitä teet täällä yksin?”, nainen kysyi kummissaan. Hän tiesi ettei lähettyvillä ollut kuin yksi kylä ja sekin oli suht kaukana tästä aukiosta.
“Mitä se sinulle kuuluu?”, Sergei sähisi. Hänellä ei ollut aikaa jutella lentelevien naisten kanssa.
Nainen oli hieman hämmentynyt miehen vastaanotosta, eikä osannut sanoa mitään.
“Etsin nuoruuden lähdettä jos sinun on pakko saada tietää”, tokaisi Sergei vilkuillen vihaisesti naista. Nainen empi hetken ja oli ensin sanomassa jotain, mutta sulki lopulta suunsa.
“Tiedän missä se on. Lähdet kohti pohjoista ja puolen päivän matkan jälkeen edessäsi häämöttää suuri vuori. Vuoren juuressa on luola jonka kautta lähteelle pääsee”, nainen lopulta kertoi. Sergei yllättyi naisen avuliaisuudesta ja pisti ohjeet heti mieleensä. Ilman kiitoksia tai jäähyväisiä Sergei lähti pohjoista kohti. Hänen olisi oltava nopea, ettei hänen alamaistensa meno ehtisi lähteä käsistä hänen poissa ollessaan.

Nainen jäi katselemaan Sergein menoa ja pudisti vienosti päätään. Hän tiesi mikä miehellä oli vastassaan perillä, mutta tuon törkeän käytöksen takia hän oli ansainnut sen. Nainen hyppäsi luudalleen ja lähti itsekkin kohti vuorta.

Sergei päätti juosta välillä ja kävellä välillä. Matkan tulisi mennä nopeammin näin ja päästyään lähteelle, hän saisi kaikki nuoruuden voimansa taas takaisin. Sergei uskoi pystyvänsä juoksemaan takaisin päin koko matkan, jolloin hän pääsisi taas kylään suunnittelemaan ryöstöretkiä.

Vihdoin Sergei näki vuoren edessään ja kaukana häämöttävän luolan. Hän lähti juoksuun ja jo puolen tunnin päästä hän seisoi luolan edessä. Päättäväisesti hän lähti astelemaan luolaan, kunnes matala murina pysäytti hänen matkansa. Ääni tuntui kuuluvan joka puolelta ja voimistuvan joka sekunnilla. Sergei vilkuili ympärilleen ja mietti mistä ihmeestä ääni oli lähtöisin. Pian hän erotti jonkin liikkuvan luolassa. Jokin iso otus kulki luolan suuta kohti ja tuntui kasvavan koko ajan. Viimein otus astui ulos luolasta ja Sergei haukkoi henkeään. Hänen edessään seisoi hevosen kokoinen valkoinen susi. Suden ruumis oli täynnä arpia ja tämän avoimesta suusta valui kuolaa. Sergei päätteli ettei hän päässyt kiertämään millään sutta, joka oli hänen edessään.

“Aivan oikein”, kuului matala ääni Sergein pään sisällä. Mies hämmentyi ja vilkuili ympärilleen. Ketään ei näkynyt missään. Ei ketään muuta kun tämä valtava susi. Puhuiko se?
“Oikein taas. Jopas, jopas. Tämähän on fiksu yksilö”, ääni sanoi taas. Sergeitä alkoi jo ärsyttää tuo ylikasvanut sylikoira ja hän mietti kuumeisesti miten pystyisi pujahtamaan suden ohitse.
“Minun työni on pitää sinun kaltaisesi ulkona luolasta. Ei ole mitään keinoa ohittaa minua. Jos haluat luolaan, on sinun mentävä minun lävitseni.”, ääni sanoi ja samalla susi kumartui taisteluasentoon. Sen niskakarvat olivat pystyssä ja se oli valmistautunut hyökkäämään. Sergei muisti veitsen taskussaan ja veti sen esiin. Hän pääsisi lähteelle vaikka mikä olisi.

Niinpä Sergei hyökkäsi sutta kohti valmiina iskemään sitä sen rumaan naamaan. Susi oli kuitenkin yllättävän nopea ja sulavalla loikalla se hyppäsi Sergein yli ja tarrasi miehen paidan selkämyksestä kiinni. Sergei reagoi nopeasti ja kääntyi ympäri iskien puukon suden naamaa kohti. Se repäisi suden päälaelle pitkän viillon, mutta ilmeisesti suden kallo oli liian paksu läpäistäväksi. Susi päästi Sergeistä irti lennättäen miehen kauemmas luolasta.

“Etkö pysty parempaan pikkumies?”, susi ilkkui ja valmistautui taas hyökkäämään. Sergei oli raivoissaan tuolle sylikoiralle joka kehtäsi ilkkua hänelle. Hän nousi nopeasti ylös ja oli lähtemässä sutta kohti, mutta susi ehti hänen luokseen ensin. Tämä porasi terävät hampaansa Sergein olkapäähän ja nosti miehen ilmaan. Mies huomasi olevansa ansassa ja heilutti vielä viimeisen kerran veitseään. Susi ei ehtinyt reagoida Sergein nopeaan huitaisuun ja kova ulahdus pääsi tämän hampaiden välistä. Susi painoi samantien hampaansa yhteen ja seuraavaksi huuto karkasi Sergein huulilta. Mies tippui maahan samalla kun hänen koko vasen kätensä jäi suden hampaiden väliin. Susi sylkäisi käden hampaistaan ja kaatui hieman kumaraan, tuijottaen Sergeitä raivoissaan.

“Miten kehtaat?” Se sihahti hampaidensa välistä. Sergei huomasi tummanpunaisen noron valuvan suden kaulasta sen rintakehää pitkin maahan. Hän oli onnistunut survaisemaan puukon suden kaulaan. Samalla hän oli myös menettänyt oman kätensä ja verta valui solkenaan hänen olkapäästään. Susi keräsi vielä voimansa ja loikkasi Sergein kaulaa kohti ja samalla, kun tämä sai hampaansa Sergein kaulalle, tunsi susi vielä voimakkaampaa kipua kaulallaan, kun uusi veitsenisku iski ja repi kaulavaltimon auki. Sergei ehti tuntea iskunsa osuneen oikeaan paikkaan, mutta samalla hampaat vetivät hänenkin kaulansa auki.

Auringon alkaessa nousta, istui yksinäinen nainen kalliolla ja katseli alas taistelukentälle. Susi ja mies makasivat elottomana yhtenä kasana suuressa verilammikossa. Noita pudisti hieman päätään ja hyppäsi jälleen luudalleen. Hänen olisi alettava kouluttaa Nialean sudenpentuja uusiksi vartijoiksi luolan suulle.


Innah & Redroom