OLIPA KERRAN VELHO JA KALASTAJA, JOTKA EIVÄT OLLEET TEKEMISISSÄ TOISTENSA KANSSA. AINAKAAN ENNEN TÄTÄ HETKEÄ. HE ELIVÄT SAMASSA KUNINGASKUNNASSA SAMAN AURINGON ALLA. EIVÄT HE TOISIAAN TUNTENEET. MUTTA VASTOIN KAIKKIA TODENNÄKÖISYYKSIÄ HE TAPASIVAT KUIN KOHTALON OIKUSTA, KUN KALASTAJA PELASTI VELHON HUKKUMASTA. VELHO JÄI TEOSTA KIITOKSEN VELKAAN JA LUPASI AUTTAA KALASTAJAA, KUN HÄN SITÄ ENITEN TARVITSISI. KALASTAJA EI YMMÄRTÄNYT KUINKA VELHO TIETÄISI MILLOIN HÄN APUA TARVITSISI, EIKÄ USKONUT ETTÄ VELHO EDES MITÄÄN TEKISI HÄNEN AVUKSEEN KUN SEN AIKA TULISI. HÄN EI TÄSTÄ KUITENKAAN VAIVAANTUNUT, VAAN OLI KIITOLLINEN SIITÄ, ETTÄ VELHO EI HUKKUNUT.
TULEVALLA VIIKOLLA KALASTAJAN VENE AJOI KARILLE JA KAS KUMMAA VELHOHAN SE ISTUI KARILLA JA ODOTTI. KALASTAJA HUUSI JA HUUSI HÄNELLE ETTÄ AUTTAISI, MUTTA VELHO VAIN HYMÄHTI JA SANOI ETTÄ "HYVINHÄN SINULLA VIELÄ MENEE HYVIN, ET SINÄ APUA TARVITSE”. VUOROVESI PELASTI KALASTAJAN.
SEURAAVALLA VIIKOLLA KALASTAJAN KAIKKI VÄLINEET HUUHTOUTUIVAT MEREEN JA EIKÖS VELHO OLLUT KUMIVENEELLÄ PAIKALLA. "AUTA MINUA VELHO HYVÄ", KALASTAJA PARKAISI. "EEN MINÄ SINUA AUTA,ETHÄN SINÄ MINUN APUANI TARVITSE", TOKAISI VELHO.
KUUKAUDET KULUIVAT JA KALASTAJAN VASTOINKÄYMISET VAIN PAHENIVAT JA PAHENIVAT. JA KAS VAIN VELHOKIN OLI AINA TAPAHTUMAPAIKALLA EIKÄ SEN ENEMPÄÄ AUTTANUT KUIN ENNENKÄÄN. KUITENKIN KERRAN KALASTAJA KOHTASI VALTAVAN MERIKÄÄRMEEN, JOKA HOTKAISI MIEHEN VENEINEEN PÄIVINEEN, EHKÄ HIEMAN MOBY DICKMÄISELLÄ TAVALLA. KUKAAN EI VARMAAN ENÄÄ TÄSSÄ VAIHEESSA YLLÄTTYNYT, VARSINKAAN KALASTAJA, ETTÄ VELHO OLI JO VALMIIKSI MERIKÄÄRMEEN KITUSIINSA HOTKAISEMANA. JA KERRANKIN, KUN KALASTAJA VAIN KOHTALOAAN SURKUTTELI, EIKÄ APUA PYYTÄNYT, VELHO LUPASI AUTTAA. VELHO ALKOI HUUTAA ILMALLE LOITSUJA JA PUF, KALASTAJA ILMESTYI KUIN TYHJÄSTÄ LAIVOINEEN KESKELLE AAVIKKOA.
EIKÄ KUKAAN ELÄNYT ELÄMÄÄNSÄ ONNELLISENA TAI LOPPUUN ASTI.
PYRYPRKL & MAUNO
Tästä tarinasta huomaa, että sadun rakenne ja kieli ovat kirjoittajilla hyvin hallussa. Hyödynnätte hienosti saduille tyypillisiä kerrontatapoja, kuten toistoa, erilaisia lausahduksia ("ja kas kummaa") ja lineaarista aikakäsitystä. Ja silti kokonaisuus on persoonallinen ja raikas. Mahtavaa!
VastaaPoistaTämä satu myös osoittaa sen, että hyvän sadun ei tarvitse toimiakseen olla pitkä. Yksinkertainen tarina riittää. Mielestäni on hauskaa, että sadun opetus jää epäselväksi. Kannustaisiko sen esim. lasta auttamaan toista? Ehkä ei.. Satunne siis ikäänkuin myös kritisoi ja kommentoi perinteisiä satujen rakenteita abstraktimmalla tasolla.
Ja kuvitus on upea!