Kaunotar ja Spurgu

Olipa kerran nuori tyttö nimeltä Seleste Rose, joka asuu isänsä kanssa palatsissa. Selesten isä ei välittänyt hänestä ollenkaan ja Selestellä oli salaisuus, jota hän ei ole kertonut kenellekkään: Hänet oli kirottu ja hän muuttui joka ikinen yö kello 12 viemärirotaksi.

Öisin Seleste oleskeli vanhan Igorin kanssa. Igor oli kaduilla asuva yksinäinen kerjäläinen, joka oli sokea ja jalkapuoli. Igor ruokki ja hoiti Selesteä joka yö. Paikalle saapui ärsyyntynyt kääpiö nimeltä Kopa, joka potkaisi Igoria kylkeen joka ikinen yö. Rottana Seleste yritti auttaa Igoria puremalla ja raapimalla Kopaa, mutta kääpiö ei ollut moksiskaan asiasta. Lopulta Igor monen monen yön jälkeen pisti Kopalle vastaan ja he rupesivat tappelemaan oikein kunnolla Seleste mukaan lukien. Tappelu oli pitkä ja verinen. Seleste joutui kuitenkin lähtemään ennen kuin aurinko nousi näkyviin, koska hänen täytyi palata isänsä luokse palatsiin ettei kukaan saisi tietää, että hänet oli kirottu.

Aamun koittaessa Seleste oli muuttunut takaisin omaksi itsekseen. Hän nousi sängystään ja etsi isänsä käsiinsä. Isä oli ruokasalissa syömässä aamupalaa. Tänä aamuna Seleste oli päättänyt kertoa isälleen kirouksesta, mutta hän ei osannut odottaa isänsä reaktiota. Selesten isä juoksi Selesten luokse, halasi tätä ja lupasi auttaa. Seleste ei halunnut isänsä apua ja hän lähti juoksemaan pois palatsista Igorin luokse.

Igor oli tapansa mukaan istumassa kadun kulmalla. Hän havaitsi Selesten saapuvan paikalle. Seleste hyppäsi Igorin syliin ja halasi häntä. “Mikä hätänä?” kysyi Igor ihmetellen Selesten käytöstä. “Isä haluaa purkaa kiroukseni” Aloitti Seleste hätääntyneenä, “Mutta en tahdo että kirous katoaa, muuten en voi olla kanssasi”. “Voi pikkuinen rottaystäväiseni” sanoi Igor lohduttavalla äänensävyllä, “Et sinä tarvitse kirousta ollaksesi kanssani.”

Kopa oli lähistöllä vihaamassa kaikkea, tyypilliseen tapaansa, ja kuuli Igorin mölinän. Igorin mölinä ärsytti häntä, joten hän päätti mennä potkaisemaan tätä. Kun hän saapui paikalle, hän näki naisen joka oli pukeutunut keltaisiin palatsivaatteisiin. “Voi kamala, tuho tulee”, Kopa huusi peloissaan. Igor tunsi maan tärisevän kääpiön jalkojen tahtiin. “Piiloudu”, hän sanoi Selestelle, joka huomasi pienikokoisen, mutta pelottavan hahmon lähestyvän. “Juokse takaisin isäsi luokse turvaan”.

Selesten lähtiessä pakoon, Kopa tarttui kiinni Igorin kädestä ja kiskoi tämän ylös. “Hyvä ystäväni, miksi olet vihainen?” Kysyi Igor.
“Keltaista” Vastasi Kopa. “Liikaa keltaista”. “No mutta eihän minulla ole keltaista, vaatteeni ovat mudasta ruskeat”. “Tässä oli joku keltainen paholainen!” Kopa huusi hätääntyneenä. “Ei se ollut paholainen, se oli minun rottani”. Seleste oli puolessa välissä matkaa palatsille, mutta kääntyikin takaisin taistellakseen rakkaansa rinnalla.

Kun Seleste saapui paikalle, hän näki Kopan pitelevän Igoria maassa, kivi kädessään. Seleste nappasi miekan ohikulkevalta sotilaalta, ja lähti rynnäkköön kohti kääpiötä. Lähestyessään hän kuuli Kopan huutavan “Tämä on pyhä kiveni, älä mollaa uskontoani!”
“Mutta enhän minä sanonut mitään kivestä tai uskonnostasi. Kehuin vain kuinka punainen kivesi on”.
Seleste nosti miekan päänsä tasolle, valmiina katkaisemaan kääpiön kaulan. “Päästä irti ystävästäni, senkin alamittainen kaljurotta!”
Kopa käänsi päänsä huudon suuntaan, ja näki keltaisen hahmon lähestyvän. “Keltaista…” hän huokaisi vapisten, ja päästi irti Igorista. “Kuole keltainen saasta, LENNÄ PYHÄ KIVI, LENNÄ!” Kopa huusi, ja heitti pyhän harmaan kiven päin Selesteä.
Kivi osui Selesteä käteen, jonka johdosta Selesten ote herpaantui miekasta. Silti hän jatkoi juoksuaan kohti Kopaa. “Luuletko kiven voivan pysäyttää minut?” Seleste huusi, “Olen sentään viemärirotta!” Seleste löi kohti kääpiötä, mutta horjahti ja kaatui maahan. “Keltainen paholainen, kuole!” Kopa karjaisi. Tässä välissä Igor nousi ylös, ja löi kävelykepillään Kopaa päähän. “Katoa kividemoni, pois ystävästäni!”
Kopa kääntyi Igoria kohti, tällä kertaa lempeämpi ilme kasvoillaan. “Igor, oletko se sinä? Mitä sinä täällä teet? Ja missä me olemme?” Kääpiö ihmetteli. “Sinä olit paholaisen riivaama”.

Seleste nousi ylös, tarttui puunkappaleeseen ja löi sillä Kopaa takaraivoon. Kopa kääntyi ihmetellen Selesteä päin. “Miksi sinä noin teit?” Kopa kysyi. “Sinä satutit Igoria! En voi sallia sitä!” Seleste huusi naama punaisena.
Kopan kasvoille tuli hämmennyksen ja kauhun sekainen katse.
“Punaista… Ei punaista”.

Teh end.


Chimney, Jennaa & Anima