Normaali yö Tagulmetsässä

Peikko dalsii metsässä, miettien tulevaisuutta. Vaikka pitäisi elää hetkessä, hän miettii silti liikaa tulevaisuutta. Legenda kertoo että vuoden kolmannella täysikuulla on mahdollista vaihtaa Tagulin kohtaloa. Kohtalon muuttaminen vaatii huilun. Huilu, jossa on ihmeellistä, selittämätöntä ja mahtavaa voimaa, on veistetty seitsemästä eri puusta ja maalattu chupacabran verellä.

Peikko kävelee pimeässä metsässä kohti puoli kuun valaisemaa aukeamaa, josta lähtee vihreä sammaltie kohti tuhannen tonnin vuorta. Matkalla on kaatumisia, ylösnousemuksia ja piiskavia kokemuksia, mutta raskaan matkan jälkeen Peikko saavuttaa vuoren huipun. Näköala on ylhäällä päätä huimaava, ja hän näkee monia hehkuvia valoja, jotka tulee ihmisten rakentamista palatseista. Peikko tietää, että ihmiset tulevat tuhoamaan oman rotunsa omalla tyhmyydellään, mutta pelkää koko Tagulmetsän kohtaloa siinä samalla.

Kuu saavuttaa täyden muotonsa. Peikko valmistautuu seremoniaan. Hän on kerännyt seitsemää eri puuta ja säilyttänyt chupacabran verta muutamia viikkoja. Tätä yötä Peikko on odottanut siitä asti kun hän löysi esi-isänsä vanhan testamentin. Hän muistaa vielä sen unen, jossa hän kuuli kellarista outoja ääniä. Peikko oli juossut nopeasti kellariin, avannut oven ja nähnyt hyytävän käytävän. Sama uni oli toistunut jo kolmatta päivää putkeen, kunnes hän alkoi miettiä unen tarkoitusta. Peikko päätti testata unen tarkoitusta ja lähti dallaamaan kellaria kohti. Kellarin oven takana oli sama hyytävä käytävä kuin unessa, mutta käytävän päässä oli jotain mystistä. Hän näki paksun kirjan joka kimalteli kuun valossa. Mitä lähemmäs peikko kirjaa käveli, sitä enemmän kirja alkoi tuntua hänen kehossaan. Hän käveli kirjan viereen otti sen käteen ja tunnusteli kirjan kantta. Yhtäkkiä tuli kova tuulen puuskaisu kellarin pienestä raosta, mikä tiputti kirjan peikon kädestä maahan. Peikko nosti kirjan takaisin käteensä kunnes huomasi oudon aukeaman avautuneen kirjassa. Aukeamalla oli ohje seremoniaan, jossa sielut kohtaavat puisessa huilussa. Hän alkoi jo heti tämän luettuaan kerätä tarvikkeita seremoniaan.

Peikko on vuoren huipulla, jossa on todella vanha alttari. Hän alkaa veistämään huilua todella nopealla tahdilla, tuntien että jotkut suuret voimat häntä tuijottavat ja auttavat. Hän saavuttaa viimeistä vaihetta huilun valmistamisessa, eli verellä maalaamista, ja hän näkee puiden ohi lipuvan varjon. Peikko ei tästä välitä vaan jatkaa työtään ja saa sen valmiiksi ennätysajassa.

Huilu on valmis ja peikko alkaa soittaa sitä. Seremonia on käynnistynyt. Yhtäkkiä peikko huomaakin että huilusta ei kuulukaan ääntä. Hän ihmettelee muutaman minuutin tätä juttua, kunnes alkaa jo toivo hiipua koko seremoniaa kohtaan. Sama varjo, joka aikasemmin oli näkynyt puiden takaa, lipuu kohti peikkoa. Peikon pulssi alkaa nousta ja pieni kuumotus alkaa vallata hänen mieltään. Varjo jää istumaan peikon eteen, ja sen katse on kohdistunut suoraan huilua kohti.

Varjo kysyy peikolta: “Tarviitko apua”. Peikko ojentaa huilun varjolle. Varjo paljastaa olevansa vain peikon luomaa harhaa, joka on tullut hänen alitajunnastaan auttamaan. Varjo alkaa soittamaan huilua, ja lumoava musiikki valtaa hiljaisen vuoren huipun. Musiikki on niin lumoavaa että puut alkavat tanssia ja pilvet laskeutuu vuoren huipulle ottamaan peikon mukaansa. Peikko nousee pilvien mukana entistä korkeammalle, ja varjon soittama musiikki alkaa pikku hiljaa hiipumaan. Peikko alkaa tuntemaan valtavan sielun rauhan ja näkee valoa edessäpäin. Hän on saavuttanut nirvanan!

Ja niin kirja sulkeutui. “Tarinan loppu” sanoi Santtu-setä. Lapset miettivät ihmeissään tarinaa ja kömpivät sänkyyn nukkumaan.
Santtu-setä kertoi että vieläkin täysikuun aikaan voi kuulla huilun soittoa kaukaiselta vuorelta. Lapset peitellään ja he nukahtavat mieli täynnä kysymyksiä peikolle.

Santtu setä menee vielä juomaan ilta teen takan ääreen. Hän siemailee rauhassa teetään ja katsoo hymyillen takan vieressä olevaa punaisilla merkeillä koristeltua huilua.

Jallu & Konsta